Hauta- ja hautapaikka-asiat
Arkkuhautaus, uurnan tai tuhkan hautaaminen, muistomerkit.
Hyvinkään seurakunnan hautausmaat
Arkkuhautapaikka
Seurakunta luovuttaa haudan kuolemantapauksen yhteydessä määräajaksi (30 vuotta), jonka päätyttyä haudalle voi lunastaa lisää hallinta-aikaa voimassa olevan hinnaston määrittämän ajan verran.
Yhden arkkuhautapaikan koko on noin 1 m x 2 m. Haudassa voi olla yksi tai useampi vierekkäinen hautapaikka. Yhdessä arkkuhautapaikassa on kaksi arkkuhautasijaa päällekkäin: syvä hautasija (syvyys 2,1 m) ja matala hautasija (syvyys 1,5 m). Hautasija tarkoittaa yhden arkun tai tuhkauurnan paikkaa haudassa. Hautasijojen lukumäärä riippuu haudan mittojen lisäksi myös siitä, voidaanko hautasijaan haudata arkkujen lisäksi myös uurnia tai sijoittaa aikuisen hautasijaan lisäksi pieniä arkkuja.
Arkkuhautasijan koskemattomuusaika on 30 vuotta arkkuhautauksen jälkeen. Sen päätyttyä samaan arkkuhautasijaan voidaan haudata uudelleen. Ennen kuin syvään hautasijaan voidaan haudata uudelleen, täytyy matalan hautasijan koskemattomuusaika olla päättynyt.
Arkkuhautasijojen lisäksi yhdessä arkkuhautapaikassa on 12 tuhkauurnasijaa. Uurnia voidaan haudata, vaikka arkkusijojen osalta koskemattomuusaika ei olisikaan päättynyt. Uurnan hautaaminen ei myöskään estä arkun hautaamista
Tuhkan hautaaminen Hyvinkään seurakunnan hautausmaille
Hyvinkään seurakunnalla on uurnien ja tuhkan hautaamista varten omat alueensa Puolimatkan,
Rauhannummen ja Rautatienrakentajien hautausmailla. Tuhka voidaan haudata uurnahautaan tai
yhteisalueelle muistolehtoon.
Muistolehtoon hautaamisen tekee aina seurakunnan työntekijä. Yhteiselle sirottelualueelle tuhkan voi sirotella joko seurakunnan työntekijä tai omaiset seurakunnan työntekijän ollessa paikalla.
Kaikkiin arkkuhautoihin voi haudata myös uurnia. Muistomerkeistä ja muistolaatoista on osastokohtaiset määräykset.
Muistomerkki
Muistomerkistä vastaa hautaoikeuden haltija ja sen hyväksyy seurakunta. Haudalle pystytettävä muistomerkki tulee olla seurakunnan hautamuistomerkkiohjeiden mukainen. Eri hautausmailla ja eri hautaosastoilla ohjeet ovat erilaiset.
Muistomerkit, joissa on taideteos, kannattaa säilyttää. Paikallisten ja valtakunnallisten merkkihenkilöiden hautamuistomerkkien säilyttämiseen on hyvä suhtautua erityisellä kunnioituksella. Muutenkin alkuperäinen muistomerkki pyritään säilyttämään aina, kun sillä on hautausmaakulttuurin tai hautausmaan kokonaisilmeen kannalta merkitystä.
Vanhaan hautaan haudattaessa pyritään uuden haudatun henkilötiedot:
- merkitsemään vanhaan kiveen sitä muuttamatta, joko jäljellä olevaan tilaan tai kiveä kääntämällä kiven taustaan tai
- kaivertamaan pieneen metallilaattaan, joka kiinnitetään vanhaan kiveen.
Mikäli edellä mainitut menettelyt eivät ole mahdollisia säilytetään vanha kivi ja haudalle hankitaan lisäkivi, joka voi olla
- kopio vanhasta kivestä
- tyynykivi vanhan kiven edessä tai sivulla
- irtolaatta
Arkkuhautauksen yhteydessä seurakunta poistaa haudalla olevan muistomerkin ja asentaa sen takaisin. Poikkeuksena ovat isot tai muodoltaan erikoiset muistomerkit sekä reunakivihaudat, joiden siirrosta ennen hautausta ja asennuksesta hautauksen jälkeen vastaa hautaoikeuden haltija. Siirto- ja asennustyön voi tilata hautaustoimistolta tai suoraan kiviveistämöltä.
Hautaoikeuden haltija vastaa haudalle asetetun muistomerkin turvallisuudesta.
Hautaoikeuden hallinta-ajan pidennys
Hautaoikeus uudelle hautapaikalle on kolmekymmentä vuotta. Kun tämä aika on kulunut, hallinta-aikaa voi tilata lisää. Hallinta-aikaa tilataan lisää minimissään viideksi vuodeksi, viiden vuoden jaksoissa – eli esimerkiksi kymmeneksi tai viideksitoista vuodeksi. Hallinta-aika voi olla enintään 30 vuoden päähän kuluvasta vuodesta.
Jos hallinta-aikaa ei jatketa, hauta ja hautaoikeus palautuu seurakunnalle.
Hautaukseen liittyviä lomakkeita
Sopimus tai ilmoitus hautaoikeuden haltijasta
Suostumus sukuhaudan käyttöön
Hautapaikan eli hautaoikeuden luovutus
Lisätietoja
-
Hautaustoimi
Puhelinpalvelu maanantaista perjantaihin kello 9-13.
Palvelupuhelimesta saa ohjeita ja neuvontaa haudan hoitoon ja hoitosopimuksiin, hautojen hallinta-aikojen jatkamiseen, hautamuistomerkkien oikaisuun ja hoitamattomien hautojen kunnostukseen liittyen.