Siirry sisältöön

Hoitamattomat haudat 2026

Hyvinkään seurakunnan Rauhannummen, Puolimatkan ja Rautatienrakentajien hautausmaalla on todettu hoitamattomia hautoja.

Haudat on merkitty haudalle asetetulla kuulutuksella. Hautaoikeuden haltijan tulee huolehtia haudan kunnostamisesta 14.11.2027 mennessä. Mikäli hautoja ei ole määräaikaan mennessä kunnostettu, kirkkoneuvosto voi julistaa hautaoikeuden menetetyksi (kirkkolaki 652/2023 3 luku 33§ 3 mom).

Muistomerkit tarkastettiin huhtikuussa 2026. Haudoille asetettiin keväällä muistomerkin oikaisukehotus ja varoitusnauha, mutta muistomerkkejä ei ole korjattu. Kallistuneet muistomerkit voivat kaatuessaan vaarantaa haudoilla käyvien omaisten, muiden hautausmaalla liikkuvien sekä seurakunnan työntekijöiden turvallisuuden.

Kunnostuskehotuksesta ilmoitetaan hautaoikeuden haltijoille kirjeitse silloin, kun heidän osoitetietonsa ovat tiedossa. Lisäksi asiasta julkaistaan kuulutus paikallislehdessä, seurakunnan verkkosivuilla ja hautausmaiden ilmoitustauluilla. Kunnostuskehotus asetetaan tiedoksi myös kyseisille haudoille.

Haudat on kunnostettava viimeistään 14. marraskuuta 2027. Jos hautaa ei ole kunnostettu tähän määräaikaan mennessä, kirkkoneuvosto voi myöhemmin päättää hautaoikeuden menettämisestä.

Lisätietoja ja kunnostusohjeita

  • Hautaustoimi

    Puhelinpalvelu maanantaista perjantaihin kello 9-13. Palvelupuhelimesta saa ohjeita ja neuvontaa haudan hoitoon ja hoitosopimuksiin, hautojen hallinta-aikojen jatkamiseen, hautamuistomerkkien oikaisuun ja hoitamattomien hautojen kunnostukseen liittyen.