Yhteen ääneen, kahteen kertaan
Suntio Risto Silvennoinen naputtaa laskuria Hyvinkään kirkon ovella ja näyttää huolestuneelta. Tuolit ovat loppumassa. Silvennoisen lisäksi tulijoita tervehtivät kanttorit Anna Helenius ja Markku Sintonen. Alkamassa on Yhteen ääneen -yhteislauluhetki Hyvinkään kirkon aulatilassa.
Tulijavirta hiipuu juuri sopivasti. Silvennoisen laskurin mukaan vapaita penkkejä on enää muutamia. Jatkossa vastaavaa huolta ei pitäisi olla. Yhteislauluhetki on tähän asti järjestetty torstaisin kello 14, lokakuun lopusta 29.10. alkaen samansisältöinen lauluhetki on torstaisin sekä kello 13 että 15.
Joka torstaina on ennakkoon päätetty aihe. Syksyn teemoina ovat vielä tulossa esimerkiksi elokuvasäveliä ja kehtolauluja. Laulut voivat olla uskonnollisia, mutta joka teemassa uskonnollisia lauluja ei välttämättä ole. Tänään teema on tangot.
Tunnin mittaisessa lauluhetkessä lauletaan paljon ja puhutaan vähän. Sintonen säestää flyygelillä ja laulaa, Helenius vaihtaa sanoja näkyvillä suurella näytöllä ja välillä pohjustaa tehtyjä kappalevalintoja muutamalla huomiolla. Lauluja ehditään laulamaan noin viisitoista.
Torstaina 22.10. kello 14 lauletaan poikkeuksellisesti kirkkosalin puolella. Teemana on suosikkivirret.
Yhteen ääneen -laulujen teemat syksyllä 2026
Yhteen ääneen -yhteislaulutilaisuus 29.10. alkaen torstaisin kello 13 ja 15 Hyvinkään kirkossa.