Kirkastussunnuntai – käännekohta
Kesäaikaan ei juhannusta lukuun ottamatta ole kirkollisia juhlia. Paitsi yksi – kirkastussunnuntai, tänä vuonna 19.7. Mikä ihmeen pyhä se on?
Kirkastus ei kuulu suomalaiseen arkisanastoon. Asioita voidaan kyllä pitää kirkkaana mielessä tai jonkin päämäärän merkitystä kirkastetaan. Joku on kirkasotsainen. On kirkkaita päihdyttäviä juomia. Pälkäneellä pidetään kesäisin kirkastusjuhlia, mutta se ei ole hengellinen tapahtuma. Sen sijaan Savossa Heinävedellä on sellainen, ja se kokoaakin paljon väkeä.
Raamatullisissa yhteyksissä kirkastuminen liittyy vahvasti Jeesukseen. Se onkin niin merkittävä osanen Jeesuksen elämässä, ja koko pelastushistoriassa, että kaikki evankeliumien kirjottajat ovat sen tallentaneet. Pietari, yksi silminnäkijöistä muistelee sitä kirjeessään. Eikä toinen paikalla ollut eli Johanneskaan sitä unohtanut, vaan vakuuttaa evankeliumikirjansa alussa: ”Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme. Me katselimme hänen kirkkauttaan, kirkkautta, jonka Isä ainoalle pojalleen antaa. Hän oli täynnä armoa ja totuutta.”
Kirkastusvuoren tapahtuma on monessa mielessä eräs evankeliumien kohokohdista. Se on sitä maantieteellisesti, sillä se tapahtui Pyhän maan korkeimmalla kohdalla Hermon-vuorella. Paitsi kohokohta, kirkastusvuori oli myös käännekohta Jeesuksen ja hänen seuraajiensa elämässä. Siihen asti oli saatu kuulla Jeesuksen opetusta Galileassa, Samariassa ja Juudeassa. Oli todistettu sairaiden paranemisia, riivaajien ulosajoja, jopa kuolleista herättämisiä. Nyt oltiin Jeesuksen julkisen toiminnan pohjoisimmassa pisteessä. Siitä alkoi matka alas etelään, kohti Jerusalemia. Kohokohdasta kohti alennusta, joka tosiasiassa merkitsi sitten lopulta kuitenkin korotusta; pelastustyön loppuun saattamista.
Kirkastusvuoritapahtumalla on selvä yhteys Vanhan testamentin merkittävään vuoritapahtumaan eli siihen, mitä tapahtui paljon etelämpänä Siinailla, jonne Mooses nousi Herraa kohtaamaan, ja jossa hän sai lain taulut. Mooseksenkin kasvot kirkastuivat. Jeesuksen kirkastumisessa oli kuitenkin kysymys vielä enemmästä. Kirkastusvuorella kolme opetuslasta sai hetken nähdä sellaista valoa, joka ei heijastu ja valaise kuin valokeilan osumana, vaan on sisältä päin tulevaa, jumalallista valoa ja kirkkautta. Jeesuksen jumal-ihmisyyden jumaluus oli hetken erityisellä tavalla läsnä.
Miksi Mooses ja Elia, Vanhan testamentin jyhkeät hahmot, ilmestyivät mukaan samaan tapahtumaan? Sekä Mooseksella että Elialla oli aikanaan omat kirkastusvuorensa. Elia vaelsi samalle Siinain vuorelle kuin Mooses Karmel-kukkulan dramaattisen taistelun jälkeen. Hän oli Jumalan avulla voittanut Baalin profeetat ja surmannut heidät, mutta sitten joutunut pakenemaan. Tuolla vuorella hän kohtasi armollisen Jumalan. Tämä ei ilmaantunut myrskyssä eikä tulessa, vaan hiljaisessa tuulenhyminässä.
Mooses ja Elia edustivat vanhan liiton kahta pääkohtaa: lakia ja profeettoja. Mooses oli lain välittäjä. Elia puolestaan ensimmäinen pitkästä profeettojen sarjasta. Mooses lain edustajana ei ollut päässyt luvattuun maahan, vaan oli ainoastaan saanut katsella sitä vuorelta. Vasta nyt, Messiaan, toisen Mooseksen saavuttua ensimmäinen Mooses pääsi Jordanin yli luvattuun maahan. Laki ei vie perille, evankeliumi vie.
Kirkastusvuori kertoo meidän ihmisten vähäisestä ymmärryksestä.
Huolimatta ajasta Jeesuksen seurassa oppilaat eivät tajunneet ollenkaan, mitä oli tapahtumassa. Tuntui suurenmoiselta olla ihmeellisen kirkkauden keskellä ja tavata kaksi kuuluisaa miestä. Hyvä oloa olisi mielellään jatkanut, kuten Pietari kellokkaana tapansa mukaan ehdottaa. Jeesus ei ota kantaa ehdotukseen. Hän tuntee valitsemansa miehet. Heillä oli aikaa oppia ja ymmärtää, ja varsinaisesti se tapahtui vasta ylösnousemuksen jälkeen.
Kirkastuminen ja korotus, alennus ja nöyrtyminen kuuluivat yhteen Jeesuksen matkalla, ja ne kuuluvat yhteen myös kristityn vaelluksessa. Jos huippuhetkiä annetaan, varmasti seuraa myös arki ongelmineen. Pietari vanhana kirkon paimenena puhuu kirjeissään, miten kirkkaus, kärsimys ja koettelemukset kuuluvat yhteen. Hän itse joutui erilaisiin seulontoihin, kuulusteluihin, vankeuteen, ja lopulta hänet mestattiin Roomassa Neron aikaisissa vainoissa. Hänellä oli kanttia kirjoittaa: ”Siksi te riemuitsette, vaikka nyt jouduttekin jonkin aikaa kärsimään monenlaisissa koettelemuksissa. Kultakin koetellaan tulessa, ja onhan teidän uskonne paljon arvokkaampaa kuin katoava kulta.”
Teksti Reijo Huuskonen
