Inhimillinen apostoli
Apostolien sunnuntaina muistetaan ylösnousseen todistajia.
Ajattelen apostoli Pietaria ja mitä myllerryksiä hän elämässään koki. Hän oli kuvausten mukaan kiivasluonteinen, herkästi syttyvä persoona. Hän pyysi Jeesusta: ”Herra, jos se olet sinä, niin käske minun tulla luoksesi vettä pitkin.” Kuitenkin hän pelästyi rajua tuulta, alkoi vajota ja huusi Herraa pelastamaan hänet. Toisessa tilanteessa hän tunnusti Jeesuksen Messiaaksi, elävän Jumalan pojaksi. Kun Jeesus kertoi kärsimyksestään ja kuolemastaan, Pietari nuhteli häntä, ettei niin saa tapahtua. Hän myös vakuutti, ettei koskaan luovu Jeesuksesta, vaikka muut luopuisivat. Hän oli valmis kiivaasti suojaamaan Jeesusta sivaltaessaan korvan Jeesuksen vangitsijalta. Hetkeä myöhemmin hän kielsi kolme kertaa tuntevansa Jeesusta. Sen ymmärrettyään hän katui katkerasti.
Kun naiset olivat käyneet pääsiäisaamuna Jeesuksen haudalla ja kertoivat sen olevan tyhjä, Pietari juoksi haudalle. Ylösnousseen Jeesuksen ilmestyessä rannalle Pietari hyppäsi veteen. Hän halusi juosta äkkiä Jeesuksen luokse. Rannalla Jeesus palasi Pietarin kieltämisiin kysymällä kolme kertaa rakastaako Pietari häntä. Kerrotaan, että lopulta Pietari tuli surulliseksi ja sanoi: ”Herra, sinä tiedät kaiken. Sinä tiedät, että olet minulle rakas.”
Jeesus oli ennen kuolemaansa antanut Pietarille tehtävän, jota tämän kiivaus tai heikkous ei pyyhkinyt pois. Jeesus lupasi rakentaa kirkkonsa Pietari-kalliolle, jota eivät tuonelan portit voita. Rannalla ylösnoussut Jeesus vahvisti ja kehotti kolme kertaa katuvaa Pietaria huolehtimaan lampaistaan. ”Totisesti, totisesti: Kun olit nuori, sinä sidoit itse vyösi ja menit minne tahdoit. Mutta kun tulet vanhaksi, sinä ojennat kätesi ja sinut vyöttää toinen, joka vie sinut minne et tahdo”, lisäsi Jeesus.
Tuntuuko tutulta? Jeesus tiesi ja tunsi Pietarin heikkouden. Hän tuntee myös meidän heikkoutemme ja kiivautemme. Välillä olemme niin voimamme tunnossa, että voimme olla äkkinäisiä uskonkin nimissä. Toisena hetkenä emme uskalla edes tunnustaa, keneen turvaamme. Pietarin elämästä on kirjoitettu nähdäksemme, miten heikkoja me kaikki ihmiset olemme. Ja kuitenkin voimme olla kiviä yhteisessä rakennuksessa, jäseniä seurakunnassa.
”Te ette siis enää ole vieraita ja muukalaisia, vaan kuulutte Jumalan perheeseen, samaan kansaan kuin pyhät. Te olette kiviä siinä rakennuksessa, jonka perustuksena ovat apostolit ja profeetat, ja jonka kulmakivenä on itse Kristus Jeesus.” (Ef.2:19–20). Jumalalla on valta antaa meille kestävyyttä, ja valta myös antaa anteeksi. Tähän tehtävään Jeesus lähetti Pietarin, peruskallion ja seurakunnan.
-
Diakoniatyöntekijä
Anna RauhalaDiakonia
Ikäihmiset, ystäväpalvelu, taidetoiminta