Armo avautuu joulukalenterista luukku kerrallaan
Seurakuntien joulukalenterin kannessa on tänä vuonna klassinen enkelikello ja sen luukut sisältävät armoa, iloa, yllätyksiä ja lohtua.
Tänäkin vuonna koteihin jaettava joulukalenteri on Hyvinkään seurakunnan lahja kaikille hyvinkääläisille. Kalenteri on suunnattu ensisijaisesti aikuisille, mutta sopii koko perheen käyttöön. Kalenteria suunniteltaessa ovat olleet mielessä erityisesti nuoret aikuiset.
Tämän joulun kalenterin kuvitus on vantaalaisen kuvittajan Jonna Jylhän käsialaa. Luukkujen suomenkielisistä teksteistä vastaa helsinkiläinen musiikintekijä-duo Pilven piirtäjät eli Kaisa Korhonen ja Axel Ehnström.
Enkelikellon liekki pysäyttää katsomaan
Kalenterin kannessa pyörii monelle tuttu jouluinen esine, klassinen enkelikello, joka saa ihmeellisen liikkeensä kynttilöiden lämmöstä ja valosta.
– Idea lähti siitä, että kuvituksessa voisi olla jotakin sellaista, mitä pysähdytään katsomaan läheltä. Tässä yhdistyy tavallaan “jotain uutta ja jotain vanhaa”. Lapsena enkelikellon katselu vertautui nuotion ääressä istumiseen tai hellan tulen tuijotteluun. Tässä on samaa taianomaista seisahtumista lapsenomaiseen ihmettelyyn: kuinka nuo enkelit oikein pyörivät. Jos pysähtyy katsomaan, voi nähdä. Jos pysähtyy kuuntelemaan, voi kuulla, pohtii kalenterin kuvituksesta vastannut kuvittaja Jonna Jylhä.
Tekstien lisäsi luukuista ilmestyy joka päivä myös kuva.
– Luukusta paljastuviin kuviin olen halunnut tuoda jotain uutta ja jotain vanhaa, sillä ajatuksella, että joulu tulee jokaisen luo.
Joulukalenteri on odotettu lahja
Helsingin seurakuntayhtymän tuottama joulukalenteri ilahduttaa hyvinkääläisiä nyt toista kertaa. Pääkaupunkiseudulla kalenteria postitetaan Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisten seurakuntien jäsenten koteihin. Kalenteria jaetaan tänä vuonna myös Joensuussa, Järvenpäässä, Keravalla, Kouvolassa, Maarianhaminassa, Laihialla, Tuusulassa ja Vaasassa sekä Turun ja Sipoon ruotsinkielisissä seurakunnissa.
Hyvinkäällä kalenterin jakopäivä on keskiviikko 18.11. Se toimitetaan kaikkiin niihin hyvinkääläistalouksiin, jotka sallivat mainosjakelun. Mainoskieltoluukkuihin kalenteria ei jaeta. Lisäksi kalenteria on jaossa kaupungin joulunavaustapahtumassa lauantaina 28.11. sekä tämän jälkeen myös kaikissa Hyvinkään seurakunnan kirkoissa ja muissa omissa tiloissa ja -toimipisteissä.